Oma tausta
Saara Pulkkinen: Olen toiminut vuoden 2012 helmikuusta lähtien täysipäiväisesti yrityksessämme koiranohjaajana, vastaan myös koirien koulutuksesta. Aiemmin olen toiminut laboranttina PVC- laadunvalvonta ja tuotekehityslaboratoriossa, myyntiedustajana kiinteistövälityksessä ja yrittäjänä. Koirataustaa minulla on yli 20 vuotta. Parhaina saavutuksina itse kouluttamallani koiralla Sonorian Alzira minulla on uudenmaan metsäjäljen piirinmestaruus ja samasta lajista saksanpaimenkoirien suomenmestaruus.
Homekoiraohjaaja koulutuksen olen käynyt Kannuksen maaseutuoppilaitoksessa 2010-2012.
Sampsa Väntsi: Olen suorittanut Kiinteistöalan koulutussäätiön (KIINKO) järjestämän asuntokaupan kuntotarkastajan koulutuksen (AKKO) vuonna 2016 ja teen kiinteistöjen kuntotarkastuksia. Joulukuussa 2017 suoritin lisäksi kosteusvaurioiden korjaamisen koulutuksen ja opintoihin liittyvän tutkinnon (KOKO). Osaamistani olen lisäksi kehittänyt opiskelemalla Mikkelin ammattikorkeakoulussa sisäilmaongelmiin ja niiden korjaamiseen liittyvän opintokokonaisuuden. Homekoiratarkastuksiin liittyviä kohteiden kunnon tarkastuksia olen tehnyt vuodesta 2012 lähtien homekoiratarkastuksiin liittyen vastaan tutkittavan kohteen riskikohtien arvioinnista. Korjausrakentamista olen tehnyt useissa peruskunnostuskohteissa rakennusalan ammattilaisten valvonnassa rakenteisiin tehtävistä korjauksista kosteiden tilojen korjaustöihin. Olen aiemmin työssäni puolustusvoimien upseerina käyttänyt erilaisia infrapunatekniikkaan perustuvia optisia laitteita (tähtäimet, kiikarit ja kamerat) niin kouluttajana kotimaassa kuin käytännön työssä ulkomaisissa operaatioissakin.
Sampsan asuntokaupan kuntotarkastajakoulutustodistus (AKKO).
Sampsan lämpökamerakoulutustodistus.
Sampsan kosteusvaurioiden korjaamisen koulutus ja tutkinto (KOKO).
|